Vieraskynä: Onko kansallisella identiteetillä käyttöä nykymaailmassa? (1.11.2013)

Vihreä oikeustieteen tohtori, toimittaja ja runoilija Jarkko Tontti lausui HS:n haastattelussa vuonna 2011:

”Ihmisistä pitää puhua yksilöinä, eikä niputtaa kaikkia johonkin kansaan. En minä ainakaan tiedä, mikä on kansa ja kuka siihen kuuluu ja millä perusteella.”

Lause kirjaa iskevässä muodossa sen väitteen, että yksilöiden tarkasteleminen ensi sijassa kansansa jäsenenä on mieletöntä. Ihminen on tämän ajattelun mukaan vapaa itseään toteuttava yksilö ja maailmankansalainen, joka liikkuu kuin kala vedessä missä tahansa ja harjoittaa välittämistä osallistumalla Plan-keräyksen kautta Afrikan tai Intian lasten auttamiseen.

Universalistinen humanismi kyseenalaistaa kansakunnan käsitteen ainakin siinä mielessä, että ihmisellä olisi velvollisuuksia ensi sijassa vain niitä yksilöitä kohtaan, jotka kuuluvat samaan kansaan kuin henkilö itse.

Vastaavasti uusklassisen taloustieteen utilitarismi on sekin universalismia. Taloustiede pyrkii selvittämään sitä, millaiset taloudelliset instituutiot mahdollistavat sen, että yksilöt kykenevät saavuttamaan mahdollisimman korkean hyvinvoinnin. Kansakunnilla ja kansallisella identiteetillä ei ole ollut sijaa taloustieteessä. Rahan pitää saada mennä sinne mistä se saa parhaan tuoton ja työntekijän saada muuttaa sinne missä hän saa parhaan palkan. Kaikki hyötyvät tämän ajattelun mukaan, kun rahan ja työn tuotto nousee.

Ensimmäisen ja toisen maailmansodan kokemukset ovat nekin antaneet pontta ajatukselle, että kansallisvaltiot ovat aikansa eläneitä ja kansallismielisyys on suorastaan sairas ja moraaliton ajatusrakennelma. Presidentti Tarja Halonen vaati aikoinaan suomalaisuuden epädramatisointia. Ghanassa syntynyt työtä pelkäämätön Suomen kansalainen on tämän ajattelun mukaan suomalainen siinä missä kuka tahansa.

Iso Britannian entinen pääministeri Margaret Thatcher halusi dekonstruoida ihmisyhteisöjä:

”Ei ole olemassa yhteiskuntia, on vain yksilöitä”

Libertaarien profeetta Ayn Rand meni vielä pidemmälle ja esitti yhteisöllisyyden velton enemmistön salaliitoksi erinomaisuudessaan poikkeuksellista vähemmistöä kohtaan.

Tontin ja muiden universalistien väitteissä on toki totta toinen puoli – mutta vain toinen.

Kansallismielisyyden historiaan liittyy toki verenvuodatusta. Yhteisöllisyys yleensä voi olla ihmisen itsensä toteuttamista vahvasti rajoittavaa. Brittiläisen työväenluokan yhteisöllisyys ajaa ihmistä rooliin, jota leimaa aloitekyvyttömyys ja sivistyksen halveksunta.

Alkaa kuitenkin olla selvää, että individualismin ja kollektivismin kiista ei lopulta päättynyt toisen aatteen voittoon. Totuus on monimutkaisempi. Tämä ei ole sinällään oma väiteeni tai kansallismielisten esittämä väite, vaan väite perustuu 2000-luvun eturivin psykologiseen, biologiseen ja taloustieteellisen tutkimukseen.

Ihmisellä on oleellisesti kaksi roolia: 1. olla itseään toteuttava yksilö ja 2. olla ryhmälojaliteettia kokeva yhteisön jäsen. Se kumpi rooli ihmisillä on kulloinkin voimakkaammin “päällä” vaihtelee toki mm. yksilön persoonallisuustyypin ja ihmisyhteisön kulttuurin mukaan. Voi ehkä jopa väittää, että toisen roolin täydellinen monopoliasema aiheuttaa merkittäviä ongelmia.

Olen käsitellyt aihetta aiemmin Sarastuksen artikkelissa Uusi Ihminen, joka kuvaa erityisesti professori Jonathan Haidtin moraalipsykologista tutkimusta. Tämä kirjoitus perustuu taas lähinnä Oxfordin Yliopiston Afrikan talouden laitoksen johtajan professori Paul Collierin kirjaan Exodus: How Migration is changing our World. Psykologisen tutkimuksen osalta Collier viittaa Haidtiin.

Collier kuvaa aluksi uuden tutkimuksen ihmiskuvaa Uusi Ihminen -artikkelin hengessä:

”Ihmiset ovat sekä yksilöitä että yhteiskunnan jäseniä. Relevantin teorian ihmisen käyttäytymisestä on otettava huomioon ihmisluonteen molemmat aspektit samaan tapaan kuin fysiikan kehitys edellytti, että ymmärrettiin, että subatomisella tasolla materia käyttäytyy sekä kappaleen että aallon lailla.”

”Tasapaino niiden kahden käsitykseen välillä, että ihminen käyttäytyy toisaalta kappaleena [yksilönä] ja toisaalta aaltona [yhteiskunnan jäsenenä], voi muuttaa sitä miten näemme kotimaamme. Toisesta näkökulmasta maa on maantieteellinen yksikkö, jossa asuu tiettynä hetkenä joukko kappaleita [yksilöitä]. Toisesta näkökulmasta maa on kansa, joka jakaa yhteisen identiteetin ja jota sitoo yhteen keskinäinen välittäminen. Maa kansana -näkökulma sisältää kaksi seikkaa: käsityksen että yhteisö, eikä vain yksilö on tärkeä, ja käsityksen että maa on keskeinen yksikkö yhteisön järjestäytymisessä.”

Haidt esittää asian hieman toisin. Ihminen on 90%:sti simpanssi ja 10%:sti mehiläinen. Ihmisen yhteistyö suurissa yhteisöissä perustuu oleellisilta osin tähän 10%:iin. Haidt puhuu jopa hive switchistä, ilmiöstä jossa yksilö muuttuu osaksi kokonaisuutta esimerkiksi uskonnollisen rituaalin, tekno-konsertin tms. myötä. Käännettynä hive switch merkitsee hetkellistä muuttumista mehiläisparven kaltaiseksi.

”Loin mehiläisparvesta hypoteesin, jonka mukaan ihmiset ovat ehdollisia parviolentoja. Meillä on kyky (tietyissä olosuhteissa) päästä itsekkyyden yli ja hukata itsemme (hetkellisesti ja eksaattisesti) osaksi jotain suurempaa. Kutsun tätä ominaisuutta hive switchiksi.”

”Hive switch on toinen tapa ilmaista [sosiologi ÉmileDurkheimin ajatus että olemme homo duplex “Elämme suurimman osan elämäämme profaanissa maailmassa, mutta koemme suurimmat ilomme niinä lyhyinä hetkinä jolloin siirrymme pyhyyden maailmaan, missä meistä tulee vain osa kokonaisuutta”.”

Jos kaikki pyhyys halutaan epädramatisoida suomalaisuudesta, suomalaisuus ei ole enää mikään mehiläisparvi mihin me identifioidumme. Collier toteaa:

”Kansallisuuden redusointi pelkäksi legalismiksi – joukoksi oikeuksia ja velvollisuuksia – merkitsee kollektiivista versiota autismista: sääntöjen määrittelemää elämää ilman empatiaa.”

Tulonsiirtoja harjoittavan hyvinvointiyhteiskunnan moraalinen perusta ei ole universaalissa humanismissa vaan identifioitumisessa yhdeksi kansaksi.

”Kansakunnat ovat ylivoimaisesti merkittävin verotus-instituutio. Vain jos ihmiset kokevat vahvaa yhteistä identiteettiä kansakunnan tasolla he ovat halukkaita hyväksymään, että verotusta voidaan käyttää tulonjaon välineenä tasoittamaan onnesta ja epäonnesta johtuvia varallisuuseroja.”

”Tiedämme, että yhteisen identiteetin rakentaminen kansakunnan tasoa ylemmäksi on äärimmäisen vaikeaa. Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana selkeästi onnistunein ylikansallinen projekti on ollut Euroopan Unioni. Kuitenkin viidenkymmenen vuoden jälkeen … vain 1 prosenttia tuloista siirretään maasta toiseen tulonjakona.”

”Viisikymmentä vuotta osoittaa, että ihmiset eivät kykene luomaan tarpeeksi vahvaa eurooppalaista identiteettiä, että se tulisi tukemaan merkittävää tulonjakoa. Kansakunnat ovat ihmisten yhteistyön näkökulmasta … käytännössä ainoat instituutiot jotka kykenevät tarjoamaan julkishyödykkeitä.”

”Tulonsiirrot kansakunnan sisällä eivät ole vain oleellisesti merkittävämpää kuin tulonsiirrot ylemmillä organisaatiotasoilla vaan myös oleellisesti merkittävämpiä kuin tulonsiirrot millään alemmalla organisaatiotasolla.”

Collier ottaa esimerkin kansallisen identiteetin tehokkuutta kasvattavasta vaikutuksesta Keniasta ja Tansaniasta. Klassisen tutkimuksen mukaan kenialaisissa kylissä julkishyödykkeiden (esimerkiksi kaivojen ja kyläkoulujen) ylläpito on selkeästi tehokkaampaa, jos kylän asukkaat ovat samaa heimoa. Tansaniassa, missä etninen koostumus on hyvin samantyyppinen kuin naapurimaassa Keniassa, mutta missä tansanialaisen kansallistunteen ja kansallisen kielen luomiseen on panostettu voimakkaasti, vastaavaa kuviota ei synny.

Amerikkalaisissa tutkimuksissa on havaittu, että ne maahanmuuttajat, jotka ovat halukkaita sulautumaan ja vaihtamaan kotikielensä espanjasta englanniksi, osallistuvat tarmokkaammin yhteisiin hankkeisiin kuin ne jotka haluavat säilyttää kielensä ja identiteettinsä. Toisen tutkimuksen mukaan amerikkalaisen lähiön asukkaat harjoittavat sitä vähemmän yhteistyötä keskenään mitä etnisesti heterogeenisempi lähiön asujamisto on.

Johtopäätös monikultturismin osalta on selkeä. Mikäli laaja maahanmuutto johtaa väestön jakaantumiseen identiteetiltään erillisiin ryhmiin, joiden erillistä identiteettiä monikultturismin ihanteen pohjalta vieläpä ylläpidetään, murennetaan hyvinvointiyhteiskunnan ja muunkin yhteistyön moraalista pohjaa. Samoin jos monikultturismin tai universalismin ihanteen takia aletaan autistisesti epädramatisoida kansallista identiteettiä pelkäksi kansalaisuudeksi, johtaa se kansallisen identiteetin häviämiseen kantaväestön osalta ja hyvinvointiyhteiskunnan perustan romahtamiseen.

Taloustieteilijä sanoisi, että yhteiskunnan tehokkuus alenee. Humanisti sanoisi, että egoismi lisääntyy.

”Kansallismielisyydellä on käyttöä… Yhteinen identiteetti vahvistaa kykyä tehdä yhteistyötä. Ihmisten pitää kyetä tehdä yhteistyötä monella tasolla… Yhteinen kansallinen identiteetti ei ole ainoa ratkaisu yhteistyön saavuttamiseksi, mutta kansakunta on edelleen tässä suhteessa erityisen keskeinen.”

”Yhteinen identiteetti tukee sitä että ihmiset voivat hyväksyä tulonjaon varakkaammilta varattomammille. Kansallisen identiteetin demonisointi on kallista – se johtaa … epätasa-arvoisempaan yhteiskuntaan.”

Johtopäätös

Collier osoittaa, että vahva kansallinen identiteetti tukee tietyissä rajoissa tehokasta yhteiskuntaa ja ihmisten keskeistä välittämistä. Collier varoittaa mainstream puolueita jättämästä nationalismia ääriryhmille:

”Kansallista identiteettiä ei olisi saanut jättää rasistien omaisuudeksi.  Kansallinen identiteetti ei ole muuttunut vanhentuneeksi. Kansallisuuden redusointi pelkäksi legalismiksi – joukoksi oikeuksia ja velvollisuuksia – merkitsee kollektiivista versiota autismista: sääntöjen määrittelemää elämää ilman empatiaa.”

Kansallismielisten järjestöjen ei pidä meidänkään monopolisoida kansallismielisyyttä. Nykyään keskusteluilmapiiri on pahasti jakautunut mm. EU-kysymyksen ja maahanmuuton osalta. Syy on se, että toisaalla kansallisen identiteetin merkitystä ei ole ymmärretty ollenkaan ja toisaalla kansallisen identiteetin puolustamisessa on ehkä ajauduttu nurkkaan ja menty siiliasentoon. Enemmän on keskitytty vikojen etsimiseen vastapuolesta kuin tehokkaan yhteiskunnan luomiseen.

Joissain kansallismielisissä piireissä on pelästytty rasistiksi leimautumista ja harjoitettu hysteeristä  kilven kiillottamista. Tärkeintä on pitää pystypäin kiinni järkevistä ja koko kansan edun mukaisista tavoitteista kuten afrikkalaisen ja islamilaisen maahanmuuton minimoimisesta. Rasisti-leimoista ei kannata välittää tuon taivaallista eikä siiliasentoon keskustelussa pidä varsinkaan mennä.

Kansallisen identiteetin merkitys on aikoinaan ymmärretty vasemmallakin. Gunnar Myrdal ja Alva Myrdal – sosialidemokratian ruotsalaisen hyvinvointimallin kaksi teoreetikkoa – totesivat että hyvinvointivaltion, jos se yleensä on toimiakseen, pitäisi toimia juuri Ruotsissa, koska Ruotsissa on (oli) homogeeninen väestö ja hyvä työmoraali.

Jukka Aakula
(Kirjoittaja on matemaatikko, IT-ammattilainen, isä ja konservatiivi)

Jaa tämä: