Matkakertomus: Eksoottinen Itä heidän

Aurinkoinen kesäsää oli jatkunut jo monta päivää, kun päätimme lähteä monikulttuuriselle turistipyrähdykselle Itä-Helsinkiin. Valitsimme matkakohteeksemme suomalaisen monikulttuurisuuden ’mekan’: Itäkeskuksen. Tien päälle päästyämme taivaalle alkoi kuitenkin kasaantua tiivis sadepilvivyöhyke. Synkistä ennakkomerkeistä huolimatta heitimme rinkat selkäämme ja kaivauduimme  maan alle metron vietäviksi.

Metron matkustajina oli kirjava joukko maailman eri kolkista. Me kolme suomalaista huomasimme pian olevamme etnisessä vähemmistössä. Äänekäs puheensorina metron käytävillä käytiin lukuisilla Afrikan, Aasian ja Euroopan eri kielillä matkustaessamme kauemmas pääkaupungin keskustasta. Olimme toki tietoisia kaupungin laitamilla asustelevasta suuresta maahanmuuttajaväestöstä, mutta emme olisi uskoneet Itä-Helsingin väestön nykyisen koostumuksen käyvän niin selvästi ilmi jo matkan alussa.

Olli Itiksessä 2013Saavuimme viimein Itäkeskuksen metroasemalle ja kapusimme ylös Tallinnanaukiolle. Silmiemme eteen avautui melkoisen eksoottinen näkymä: kantasuomalaisten ohella aukiolla vaelsi hunnutettuja naisia lastenrattaineen, pitkäpartaisia muslimimiehiä, rennosti käyskenteleviä afrikkalaisia ja iloisesti hymyileviä aasialaisia. Itäkeskuksen tiimellyksissä ohitimme halal-kauppoja, moskeijan ja muita lähinnä vähemmistöryhmien suosimia kohteita. Päivän kääntyessä iltaan kasvava joukko islamilaiseen tapaan pukeutuneita henkilöitä käveli kohti Ar-Rahmah -moskeijaa. Oli perjantairukouksen aika.

Ensi näkemältä voisi jopa uskoa, että Itäkeskus olisi eliitin ihannoima monikulttuurinen paratiisi, jossa eri ihmisryhmät harmonisesti rakentavat uutta uljasta, monikirjavaa ja suvaitsevaista Suomea. Jokin oli kuitenkin pielessä. Ollessani valiokuntamatkalla Vietnamissa Kaakkois-Aasiassa kiinnitin erityistä huomiota maan huonosti hoidettuun asuinympäristöön ja infrastruktuurin kehittymättömyyteen. Kävellessäni pitkin Itäkeskuksen katuja en voinut välttyä déjà vu -kokemukselta. Ihmiset, jotka aidosti välittävät ympäristöstään ja tuntevat kiintymystä sitä kohtaan, ovat myös yleensä valmiita huolehtimaan alueensa siisteydestä. Itäkeskuksen ilmapiiristä huokuikin eräänlainen juurettomuus eli tunne siitä, etteivät kaikki ihmiset selvästikään enää tunteneet siellä oloansa kotoisaksi.

Olli ja halalIlma tuntui suorastaan trooppisen kostealta pienen sadekuuron jäljiltä. Päätimme kaivautua pintaa syvemmälle ja tiedustella paikallisten tuntoja Itäkeskuksen muuttumisesta monikulttuurisen yhteiskuntaprojektin koekentäksi.  Suuntasimme seuraavaksi paikalliseen anniskeluravintolaan. Sen seinällä meitäkin tervehti paikallisen ilmaisjakelulehden artikkeli: ”Puotinharju on kuin matka ulkomaille”. Päätimme liittyä paikallisten seuraan ja suuntasimme terassille nautiskelemaan auringosta ja alueen nestemäisistä perinneherkuista. Pian seuraamme liittyi muutamia puheliaalla tuulella olleita herrasmiehiä, jotka olivat enemmän kuin halukkaita kertoilemaan mielipiteitään alueen kehityksestä. Kävi ilmi, että kyseinen kuppila oli toiminut uusien ystäviemme kantapaikkana jo vuosikymmenten ajan, ja että he olivat saaneet toimia Itäkeskuksen monikulttuurisen yhteiskuntakehityksen pääsilminnäkijöitä ja avaintodistajina.

Etenkin paikallisen linja-autonkuljettajan elämäntarina ja havainnot olivat kiintoisaa kuultavaa. Hän totesi suoraan monikulttuuristumisen uhkaavan itäisen Helsingin elämänmuotoa, alkaen työkulttuurista. Kyseisen mieshenkilön mukaan pääkaupunkiseudun linja-autoyhtiöiden palveluksessa on jo noin 60 eri kansalaisuutta edustavaa henkilöä, mikä on muuttanut linja-autoalan työympäristön täysin. Kieli- ja kommunikaatiovaikeudet ovat vaikeuttaneet varsinkin edunvalvontatyötä. Mies tyrmäsi myös täysin punaviherlehdistön lööppikampanjan kantasuomalaisten matkustajien väitetystä vihasodasta maahanmuuttajataustaisia linja-autonkuljettajia vastaan. Tämä pitkään alalla vaikuttanut ammattilainen muistutti, etteivät maahanmuuttajat joudu linja-autonkuljettajina toimiessaan kokemaan työssään sen enempää häirintää kuin kantasuomalaisetkaan.

Itiksessä Olli&kuskiKeskusteluamme saapui seuraamaan monia muitakin lähipöydistä. Osa odotti malttamattomana pääsyä purkamaan tyytymättömyyttään eliittiä ja konsensuspuolueita kohtaan.  Tämä enimmäkseen tuiki tavallisista työssäkäyvistä suomalaisista koostuva joukko oli samaa mieltä siitä, että paremmilla alueilla asuva väki hurskastelee suvaitsevaisuudella, vaikka ei tiedä lainkaan minkälainen kehitys itäisessä osassa Helsinkiä on käynnissä. Tulvaporttien aukaisu maahanmuuttoilmiön edessä, nöyristely EU:lle, taparikollisten hyysääminen ja hyväosaisten paapominen saivat ankaran tuomion. Eräs paikallinen tiivisti kysymyksessään sen, mitä kansallismieliset ovat jo vuosikymmeniä toistaneet: miten voimme ottaa Suomeen jatkuvasti lisää huonosti sopeutuvia maahanmuuttajia, kun emme pysty pitämään huolta edes kantaväestöstä – tai täällä jo olevista maahanmuuttajista?

Eräs vanhempi mieshenkilö paljasti, ettei hän aikaisemmin ollut kiinnostunut politiikasta juuri lainkaan, mutta viimeisen neljän vuoden aikana kipinä siihenkin oli alkanut löytyä. Hän sanoi näkevänsä perussuomalaisten nousussa toivonpilkahduksen niin jälkikasvulleen, maalleen, kuin itselleenkin. Erityisesti perussuomalaisten maahanmuuttokriittisen siiven esittämät toimenpide-ehdotukset miellyttivät häntä. Duunareiden perinteisenä edunvalvojapuolueena toimineet sosiaalidemokraatit eivät juuri saaneet hurrausta osakseen. Ainoastaan ex-kansanedustaja Ilkka Taipale mainittiin sosiaalidemokraattina, jolla oli aikoinaan ollut uskallusta rantautua tavallisten suomalaisten pariin Itä-Helsinkiin.

Pitkän illan päätteeksi autolla taitetulla kotimatkalla alkoi pyöriä monia uusia ajatuksia itäisen Helsingin menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Vaikka olen asunut lähes koko elämäni ajan Pohjois-Suomessa, ovat myös Helsinki ja muu pääkaupunkiseutu tulleet vuosien saatossa tutuiksi monien ystävieni ja sukulaisteni kotiseutuna. Valitettavasti Itä-Helsingin ghettoutuminen tulee vähentämään meidän kaikkien suomalaisten kiintymystä pääkaupunkiseutuumme kokonaisuutena. Käsillä ovat nyt viimeiset hetket pysäyttää Itä-Helsingin irtautuminen suomalaisesta elämänmenosta ja Helsingistä.

Kysymys kuuluukin: riittääkö päättäjillämme rohkeutta ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin tämän alueen pelastamiseksi.

 

Teksti: Olli Immonen (kansanedustaja, Suomen Sisu ry:n puheenjohtaja)
Kuvat: Jukka Turunen

Jaa artikkeli..Share on FacebookShare on VKShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail this to someonePrint this page