Keskiviikkokerhoperinne elää vahvana Helsingissä (31.8.2013)

Keskiviikkokerho2Kansallismielisten aktiivien 1990-luvulla aloittama keskiviikkokerhoperinne elää yhä vahvana Helsingissä. Joka keskiviikko helsinkiläisessä kuppilassa Annankadun William K:ssa kokoontuvalla vapaamuotoisella keskustelukerholla on ollut suuri merkitys sisulaisten verkostoitumisessa ja muussa toiminnassa. Vaikka keskiviikkokerho ei virallisesti olekaan Suomen Sisun järjestämä, sitä voidaan kuitenkin pitää järjestön tämän hetken aktiivisimpana pienryhmänä. Kerhon kävijät koostuvat järjestön johdosta ja jäsenistöstä sekä muista kansallismielisen liikkeen tukijoista.

Keskiviikkoiset kerhokokoontumiset ovat alkujaan Suomen Sisu ry:tä vanhempi keksintö. Itse asiassa Suomen Sisu sai järjestönä alkunsa näissä varhaisissa kokoontumisissa. 1990-luvulla joukko kansallismielisiä kokoontui sulkemisaikaan Pikku-Robertinkadulla sijainneessa Burning Books -kirjakaupassa, josta matka jatkui johonkin sopivaan ravintolaan. Kerhon alkuaikoina kokoontumiset olivat muodollisempia: kerhossa pidettiin alustuksia ja keskusteltiin erilaisista ennalta sovituista aiheista. Nykyisin kerho on vapaamuotoisempi.

Keskiviikkokerho1Suomen Sisun Historiikki (2008) kertoo, että yksi Keskiviikkokerhon legendaarisimmista aktiiveista oli nyt jo edesmennyt Markku ”Nietzsche” Saarinen. Kääntäjänä työskennellyt Saarinen käänsi suomeksi muun muassa Aku Ankka -lehteä ja Friedrich Nietzschen filosofiaa. Saarinen omisti yli kymmenentuhatta nidettä käsittäneen kirjaston, ja hänellä oli erittäin laaja yleissivistys. Saarisen lisäksi keskiviikkokerhossa on tavattu säännöllisesti myös tunnettuja kansallismielisiä kansanedustajia.

Keskiviikkokerhojen kokoontumisia on järjestetty aiemmin myös muilla paikkakunnilla. Kyseiset kokoontumiset on kuitenkin tänä päivänä suurimmaksi osaksi integroitu yhteen Hommaforumilta alkunsa saaneiden Hommakerhojen kanssa, joilla on ollut tapana kokoontua viikonloppuisin. Suomen Sisu aikoo ryhtyä kuitenkin jälleen järjestön uudistamisen myötä elvyttämään omaa paikallistoimintaansa.

Jaa tämä: