Kalevalan päivän ja Sisun nimipäivän vietto

28.2.2015 Suomen Sisun Kalevalan päivän vietto alkoi juhlallisesti klo.12 Lönnrotinpuistossa, jossa osallistuimme Kalevalaseuran järjestämään perinteiseen seppeleenlaskuun Elias Lönnrotin muistomerkille. Vuosi 2015 on kalevalaisuuden juhlavuosi – kansalliseeppoksemme  Kalevala täyttää 180 vuotta, Kanteletar 175 vuotta ja Kalevalaisten Naisten Liitto 80 vuotta.

Juhlapuheen muistomerkillä piti kansallisgalleria Ateneumin johtaja Susanna Pettersson ja muusikko Ilona Korhonen esitti kalevalaiseen kansanperinteeseen liittyviä lauluja.

Elias Lönnrotin muistomerkiltä siirryimme hotelli Presidentin kokoustilaan missä järjestettiin Suomen Sisun kevätsuurkäräjät.

Sääntömääräisten asioiden käsittelyn lisäksi kokouksessa käytiin varsin värikästä ja kantaaottavaa keskustelua ajankohtaisiin aiheisiin ( mm. sananvapaus) liittyen.

Kevätsuurkäräjien jälkeen ohjelma jatkui Finlandia-talolla Kalevalaisten Naisten Liiton järjestämään Kalevalaiseen toriin tutustuen. Kalevalaisella torilla oli esillä kalevalaista kirjallisuutta, käsitöitä, hoitotuotteita, koruja ja suomalaisia eri maakuntien kansallispukuja. Torilla oli myös mahdollisuus kokeilla kalevalaista jäsenkorjausta sekä kuunnella suomalaista kansanmusiikkia pienten pelimannien esittämänä. Pohjalaiset perinnemiehet Duudsoneiden Jarppi ja HP hauskuttivat yleisöä vauhdikkaan humoristisilla esityksiltään.

Kalevalan päivän ilta sujui juhlien Sisun ensimmäistä nimipäivää Senaatintorin laidalla sijaitsevassa suomalaisessa ravintola Savotassa. Tunnelmallisessa Savotassa nautimme herkullisen Suomi-menun antimista (perinteistä kalakeittoa, karjalanpaistia ja jälkiruoaksi talon Sisu-jäätelöä), maittavista juomista (mm. talon ikioma Sisu-juoma) sekä toistemme sisulaisten hauskasta seurasta.

Illan kruunasi koskettavan kaunis runosikermäesitys naispuolisen jäsenemme esittämänä.

Kiitos kaikille osallistuneille!

Jaa tämä: