Kansanedustaja Jussi Halla-ahon pitämä puheenvuoro Suomen Sisun suurkäräjillä 10.3.2013:

Arvoisa entinen ja uusi puheenjohtaja, arvoisa kokouksen puheenjohtaja, hyvät suurkäräjöitsijät!

Liityin Suomen Sisun jäseneksi 13 vuotta sitten, 27.4.2000. Päivämäärä on jäänyt mieleeni, koska se on syntymäpäiväni ja myös Sisun tuolloisen puheenjohtajan, Teemu Lahtisen, syntymäpäivä.

Ne, jotka ovat lukeneet Kalle Päätalon Iijoki-sarjaa, muistavat, että Kallen lapsuudenkodin pirtissä oli ”paikkaansa hakeva uuni”. Voidaan sanoa, että Suomen Sisu on koko olemassaolonsa ajan ollut paikkaansa hakeva järjestö. Koko sen 13 vuoden ajan, jonka olen ollut mukana, Sisussa on käyty keskustelua siitä, mitä järjestön pitäisi olla ja ennen kaikkea, mitä sen pitäisi tehdä.

Jos sanomalehtiä ja äärioikeistotutkijoita on uskominen, Suomen Sisu on lähes sotilaallisesti organisoitunut salaseura, jonka lonkerot ulottuvat kaikkialle. Ne, jotka ovat olleet toiminnassa mukana, tietävät, että menosta on ollut salamyhkäisyys ja organisoituneisuus useimmiten aika kaukana. Monet sisulaiset ovat päätyneet politiikkaan, mutta tämä ei ollut varsinaisesti strateginen tavoite. Keskeinen strateginen tavoite, jossa myös mielestäni onnistuttiin, oli skenen haltuunotto. Vuonna 2000 kansallismielisyys ja kriittinen suhtautuminen maahanmuuttokysymykseen oli yleisessä tajunnassa synonyymi valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimelle. Tänä päivänä kansallismielisyys on yksi puhutuimmista poliittisista voimista.

Sisulla on ollut melko vähän toimintaa, mutta itse en näe tätä ongelmaksi. Itselleni, ja varmasti monelle muulle, sisulaisuus on ennen kaikkea identiteettikysymys ja verkostoitumiskysymys. Nimitykset, joita olemme itsestämme ja liikkeestämme käyttäneet, ovat eläneet ajassa. 2000-luvun alkupuolella olimme kansallismielisiä, lyhyesti kooämmiä ja leikkisästi kämmäreitä eli kämyjä.

Sisulaisuudesta kasvoi orgaanisesti maahanmuuttokriittinen liike ja ”hommalaisuus”. Sisu on ollut ennen kaikkea keskustelukerho, sekä virtuaalinen että konkreettinen. Se on viiteryhmä, jossa suuri joukko ihmisiä on voinut rakentaa poliittista agendaansa ja identiteettiään samanmielisessä seurassa. Vaikka Sisu järjestönä ei ole ollut paljon äänessä, uskallan sanoa, että ilman Sisua ja sen piirissä 2000-luvun alkupuolella käytyä keskustelua ei olisi minua eikä kymmeniä muita kansanedustajia ja kunnanvaltuutettuja. Ilman ”sisulaista” vaihetta maahanmuutto ja monikulttuurisuus eivät olisi tämän päivän Suomessa kriittisen keskustelun kohde. Uskallan myös sanoa, että Sisulla, sen piirissä kasvaneiden poliitikkojen kautta, on ollut tärkeä rooli perussuomalaisten kasvussa puolen prosentin puolueesta 20 prosentin puolueeksi.

Julkisuudessa Sisu on leimattu äärijärjestöksi, mikä on sikäli hassua, että tietääkseni Sisu ei ole koskaan sanonut tai tehnyt mitään äärimmäistä. Leimautumisen vuoksi on käyty keskustelua siitä, onko Sisun jäsenyydestä ja koko Sisusta nykyään enemmän haittaa kuin hyötyä. Hommaforum ja paikalliset hommakerhot ovat pitkälti perineet ne tehtävät, joita Sisulla aiemmin oli. Itse näen Sisun olemassaolon jatkumisen hyvänä asiana, enkä edes harkitse eroavani siitä. Yksi syy on aiemmin mainittu jatkuvuus ja perinne. Toinen syy on se, että korkeaprofiilisten jäsenten irtisanoutuminen vain antaisi oikeutuksen järjestön aiheettomalle leimaamiselle. Kolmas syy on se, että niin kauan kuin rasismitutkijat ja Dan Koivulaakso käyttävät aikansa ja energiansa olemattomien maanalaisten Sisu-armeijoiden etsimiseen, he ovat poissa muusta pahanteosta.

Haluan omalta osaltani kiittää Sisun entisiä ja nykyisiä puheenjohtajia ja muita aktiiveja pyyteettömästä ja usein epäkiitollisesta työstä paremman Suomen puolesta. Sisu on tehnyt monella tavalla historiaa, ei välttämättä omalla suoralla toiminnallaan vaan ajatushautomona ja tuottamalla toimijoita.

– Jussi Halla-aho